Marco Bjurströmillä on aina ollut tarve erottua joukosta ja tehdä asiat omalla tavallaan. Kun elämä on tarjonnut hänelle sitruunoita, hän on puristanut niistä mehua.
Marco Bjurström huomataan, missä tahansa hän liikkuukin. Jos on liki kaksimetrinen, ahtaaseen koloon on vaikea mennä. Tosin hänellä ei ole ollut siihen koskaan tarvettakaan. Viihdealan monitaituri tietää, kuka on ja mistä ponnistaa.
Edes teatteriguru Jouko Turkan hengessä johdettu Teatterikorkeakoulu ei saanut häntä aikanaan ruotuun.
– Tanssitaiteen opettajilla oli minulle selkeä viesti: Sinun tapasi tanssia on pelkkää paskaa. Nyt lopetat show- ja viihdetanssimisen ja teet mitä sanotaan, hän muistelee.
Syyslukukauden 1986 hän yritti tehdä työtä käskettyä. Bjurströmin mielestä opettajien auktoriteetti ja olemus eivät kuitenkaan riittäneet siihen, mitä he sanoivat. Joululomalla sekä hän että koulun silloinen rehtori Outi Nyytäjä lähtivät kävelemään Teatterikorkeakoulusta.
Irtiotto sai Bjurströmin vakuuttuneeksi, että pitää uskoa täysin siihen, mitä tekee eikä alistua liikaa muiden mielipiteille. Hän oli jo aikaisemmin oppinut kääntämään sivusta huutelut voimavaraksi. Lapsena Bjurström pähkäili, että mikäli herättää toisissa voimakkaita reaktioita, ei ole ainakaan mitäänsanomaton.
Diskobuumin vietävänä
Syksy 1978 oli kylmä ja sateinen. Suomalaiset kävivät kuitenkin kuumina. Huhtikuussa ensi-iltaan tullut Saturday Night Fever (Lauantai-illan huumaa) upposi kansaan kuin veitsi voihin. Yhtäkkiä jokainen halusi tanssia Bee Geesin tahtiin ja heiluttaa lantiota kuin Travolta.
Discobuumin aisti ensimmäisten joukossa Aira Samulin, joka piti tanssikoulua Helsingin keskustassa. Tunneille oli parhaimpina päivinä usean sadan metrin jono. Nuorempien joukossa odotti sisäänpääsyä myös 12-vuotias Marco Bjurström.
– Luin kurssimainoksen lehdestä, ja tuli vain sellainen tunne, että sinne on pakko päästä.
– En tee työtä rahan tai itseni takia, vaan siksi, että sillä on merkitystä.
Jo samana vuonna hän teki koulunsa joulujuhliin oman Travolta-ohjauksen. Esitys aiheutti kohahduksen: seiskaluokkalaiset buuasivat, mutta lukiolaiset kannustivat.
– Minulle tuli taju siitä, että kun uskaltaa tehdä jotain erilaista, niin sille löytyy aina tukea, vaikka sitten takarivistä.
Tanssiminen vapautti Bjurströmin. Siitä tuli hänelle ikuinen huuma ja myös ammatti.
Meri on ollut Marco Bjurströmille aina tärkeä. Hän toivoo pystyvänsä vastaisuudessa viettämään entistä enemmän aikaa mökillä Pellingin saaristossa.
Vastuuta jo varhain
Marco Bjurström varttui Veräjämäessä, Pohjois-Helsingissä. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli kuusivuotias. Äiti oli alkoholisti, joten Bjurström oppi aikaisin pitämään huolta itsestään ja nuoremmasta veljestään.
– Kun saa nuorena vastuuta, sitä oppii myös kantamaan. Moni ihminen tykkää ottaa kantaa asioihin, mutta ei kuitenkaan ole valmis tekemään niitä itse paremmin. Se ärsyttää minua: jos on pokkaa sanoa, pitää olla pokkaa tehdä.
Bjurströmin vanhemmat olivat ekonomeja. Hänen ensimmäinen kesätyöpaikkansa oli äidin suvun perheyritys, joka toi maahan elektroniikkakomponentteja. Ensitöikseen hän kokosi markkinointikansioita, jossa esiteltiin yrityksen tuotteita. Seuraavana kesänä hän pääsi puhelinkeskukseen.
– Oli minun tehtäväni soittaa vaikka Japaniin ja yhdistää puhelu firman myyntipäällikölle. Se oli tosi hienoa, koko maailma vain luurin päässä!
Ensimmäiset työkokemukset opettivat Bjurströmille ennen kaikkea innostuksen merkityksen.
– Kun vastasin puheluihin, lisäsin omia tervehdyksiä. Vielä muutama vuosi sitten minulta kysyttiin, olitko se sinä joka vastasit aikanaan niin reippaasti SKS Suomalainen Kone Oy:ssä.
Lapsena Bjurströmille oli itsestään selvää, että hänkin suuntaisi kaupalliselle alalle. Lukion jälkeen hän pääsi Kauppakorkeakouluun. Sitten tanssi vei mennessään.
Julkisissa ahdistaa
Marco Bjurströmiä on vaikea lokeroida ammatillisesti, mutta aina hän on tehnyt töitä persoonallaan: liikkumalla ja puhumalla.
– Olen ikäisekseni erittäin terve ja hyväkuntoinen. Kroppa auttaa minua myös esiintymistilanteissa, kun se monella muulla asettuu esteeksi.
Hän on tehnyt merkittävän elämäntyön etenkin tanssiopetuksen parissa. Step Up -showtuotantoyhtiö on ollut alallaan edelläkävijä ja tienraivaaja. Bjurström oli mukana perustamassa yritystä vuonna 1987.
Koko kansan tietouteen hän nousi BumtsiBum! -musiikkiohjelmasta.
– Onneksi olin jo kolmekymppinen ohjelman alkaessa. Kymmenen vuotta nuorempana olisin varmaan joutunut laitokseen. Nyt olen kuitenkin liian vanha, Bjurström sanoo velmu ilme kasvoillaan.
Hän viittaa formaatin uudelleenlämmitykseen liittyvään kohuun. MTV3 ei pyytänyt Bjurströmia ohjelman juontajaksi, koska piti häntä liian iäkkäänä.
– En tunne itseäni vanhaksi vaan kokeneeksi. Mutta no, elämä jatkuu ja juttuja tulee ja menee, hän kuittaa.
BumtsiBum! teki Marco Bjurströmista kestojulkkiksen, joka huomataan, missä liikkuukin. Hän ei kuitenkaan anna sen häiritä.
– Liikun kadulla ja käyn kaupassa, mutta kartan busseja ja raitiovaunuja, joissa ihmisten katseet jostain syystä ahdistavat. Elämässä on tällaisia rajoitteita, en koe sitä sen kummallisempana.
Oikea tunne kateissa
Marco Bjurström ei vedä tarkkaa rajaa elämänsä ja työnsä välille. Hän vakuuttaa olevansa yhä aidosti kiinnostunut ihmisistä ja heidän ajatuksistaan. Niistä hän myös ammentaa vetäessään työpaikoilla esiintymiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä koulutuksia. Työparina on muun muassa sanatonta viestintää tutkinut toimittaja Ritva Enäkoski.
Bjurströmin mukaan työpaikolla voidaan paremmin kuin moni luulee. Parannettavaa löytyy etenkin esimiestyössä, jossa usein pyritään tehokkuuteen ja uskottavuuteen sääntöjen avulla. Esimiesasemaan nostetaan ammatillisesti päteviä henkilöitä, joilla ei kuitenkaan aina ole erityisvalmiuksia ihmisten kanssa toimimiseen.
– Tunnelman luominen, välittäminen ja empaattisuus eivät ole meillä kovin kovassa kurssissa, vaikka ne ovat hyvinvoivan työyhteisön tunnusmerkkejä, Bjurström harmittelee.
Hänelle itselleen etenkin pesti Nelosen uutisankkurina on antanut jälkeenpäin ajattelemisen aihetta.
– Ensimmäistä kertaa työurallani minulle tuli tunne, etten voi vaikuttaa asioihin. Se oli hyödyllinen oppitunti, joka muistutti minua siitä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja miten keskeistä yhteen hiileen puhaltaminen on.
Jos sukset ovat jatkuvasti työpaikalla ristissä, pitäisi ongelmat ottaa rohkeasti puheeksi.
– Voi esimerkiksi sanoa, että huomaan, ettette tule kanssani toimeen. Kertokaa, mistä se johtuu, antakaa työkaluja! Muutos ei välttämättä vaadi kuin pari lausetta, Bjurström neuvoo.
– Ihmiset näkevät harvoin pohdiskelevaa tai ruttuturpaista puoltani.
Mikäli kaikki jatkuu ennallaan, jäljellä on kaksi vaihtoehtoa: tyytyä kohtaloonsa tai lähteä.
– Joskus lähteminen on kaikkien kannalta paras ratkaisu. Päätöksen luonteesta huolimatta täytyy luottaa sen oikeuteen, eikä jäädä pähkäilemään menneitä seuraavat kymmenen vuotta.
Työtä, jolla on merkitystä
Marco Bjurström nähdään helposti positiivisuuden perikuvana. Kotioloissa hän on myös hiljainen, jopa vetäytyväinen. Vakavasti masentunut hän ei ole koskaan ollut.
– Ihmiset näkevät harvoin pohdiskelevaa, hiljaista ja ruttuturpaista puoltani. Esiintyjänä tehtäväni ei ole tyhjentää omaa likasankoani muiden niskaan, vaan tehdä sitä, mitä minulta toivotaan.
Bjurström sanoo tekevänsä päätöksiä usein spontaanisti. Jälkeenpäin katsottuna urapolku näyttää kuitenkin selkeältä.
Bjurströmin työnteon rungon muodostaa yhä opetustyö. Kesällä hän ohjasi muun muassa Frans Emil Sillanpäästä kertovan oopperan Hämeenkyrössä. Syksyn töistä hän odottaa muun muassa Shed Helsinki -musiikkiteatterin toteutusta eritaustaisten lasten kanssa. Se on hänen tapansa antaa takaisin siitä, mitä on itse saanut.
– Step Up syntyi aikoinaan tunteesta, että emme kelvanneet. Kun sitten näkee oppilaiden kasvavan ja hehkuvan lavalla, niin onhan se hienoa! Tästä minua saa vapaasti kadehtia.
Bjurström elää tällä hetkellä elämänsä ehkä parasta aikaa. Asioista, joita hän lähti aikoinaan tavoittelemaan tuulimyllyjä vasten, on tullut arkipäiväisiä.
– En tee työtä rahan tai itseni takia vaan siksi, että sillä on merkitystä. Tunnen ylpeyttä siitä, että olen saanut olla muokkaamassa tätä maailma.
Rantakahvilassa istuu salskea viisikymppinen, joka vaikuttaa elämäänsä kaikin puolin tyytyväiseltä.
– Olen saavuttanut työurallani kaiken, mitä toivoinkin, hän sanoo ilman teennäisyyden häivää.